Kannattaako peruskoulun jälkeen hakea ammatilliseen vai lukioon?

Klikkaa kuvaa niin se avautuu suuremmaksi. Voit myös halutessasi tallentaa kuvan itsellesi.

Ammatilliseen vai lukioon?

Yleensä ajatellaan, että lukion käyneet pärjäävät keskimäärin paremmin työelämässä kuin ammatillisen käyneet. On kuitenkin hyvä huomioida, että kumpaankin koulutukseen hakevat jo lähtökohdiltaan erilaiset nuoret.

Ammatillisen koulutuksen positiivinen vaikutus tulee paremmin esille, kun verrataan keskenään juuri ja juuri lukion sisäänpääsyrajan ylittäneitä nuoria sellaisiin nuoriin, jotka jäävät juuri ja juuri sisäänpääsyrajan alapuolelle ja päätyvät ammatilliseen.

Tämä vertailu osoittaa, että ammatillinen johtaa itse asiassa rajan lähellä oleville hakijoille lukiota parempiin ansiotuloihin 30-vuotiaana.

Ammattikoululla on erityisen suuri positiivinen vaikutus niiden nuorten työuraan, jotka hakivat ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen.

Ammatillinen koulutus on erityisen tärkeä niille nuorille, jotka menestyvät peruskoulussa keskimääräisesti tai sitä heikommin.

Vertaamalla samankaltaisia nuoria nähdään, että lukio ei kaikissa tapauksissa välttämättä johdakaan parempaan menestykseen.

Menestyvätkö lukion käyneet paremmin työelämässä?

Eivät välttämättä.

Tutkimusten mukaan ammattillinen koulutus johtaa lukiota parempiin ansiotuloihin 30-vuotiaana sellaisilla nuorilla, jotka jäävät juuri ja juuri sisäänpääsyrajan alapuolelle.

Hyödyllistä sanastoa

Sisäänpääsyraja

Koulutuksen sisäänpääsyraja muodostuu tyypillisesti tilanteissa, joissa koulutukseen on vähemmän paikkoja tarjolla kuin hakijoita. Tällöin sisäänpääsyraja tarkoittaa alinta valintapistettä tai arvosanaa sisään valittujen joukossa. Koulutuksen sisäänpääsyraja voi olla myös etukäteen ilmoitettu piste- tai arvosanaraja, jota alemmilla pisteillä/arvosanoilla ei ole mahdollisuutta tulla valituksia.

Vuosiansio

Sisältää muun muassa työnteosta tai yrittäjyydestä vuoden aikana saadut veronalaiset ansiotulot.

Mikko Silliman

Mikko Silliman

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Harvardin yliopistossa.

Hanna Virtanen

Hanna Virtanen

Kirjoittaja on koulutuksen taloustieteeseen erikoistunut tutkimuspäällikkö Etlassa.

Lähteet

Silliman, Mikko & Virtanen, Hanna: Labor Market Returns to Vocational Secondary Education. American Economic Journal: Applied Economic

Jaa blogikirjoitus

Share on facebook
Share on linkedin
Share on twitter
Share on email

Muut tämän teeman blogikirjoitukset

Kannattaako eliittiyliopistossa opiskelu rahallisesti?

Vaikeita valintoja Toisen asteen koulutuksen viimeinen vuosi on monella tapaa erityistä aikaa nuoren elämässä. Opintojen maaliin saattamisen ohella monet käyvät ankaraa pohdintaa siitä, mihin korkeakoulujen yhteishaussa kannattaisi hakea. Valinta ei usein

Lost Boys – suojaako koulu syrjäytymiseltä?

Klikkaa kuvaa niin se avautuu suuremmaksi, ja pääset myös tallentamaan kuvan itsellesi. Voiko koulu suojata syrjäytymiseltä? Ilman toisen asteen koulutusta jäämisellä on monenlaisia negatiivisia vaikutuksia